Turku-Espoo-Turku vol 1

No oli mul viikonloppu. Perjantain mää rupesi aavistama jottai tapahtuvaks ku Jenni tohkas vaatteitte kans. Mää piri semmost piäntä ulinaa, tai piipityst niinku hiiret. Mää tiärä, et Jenni inhoo sitä, mut emmä voinu sil mittä. Voi ett ku mää oli onnelline ku mää huamasi, et mul pueta valjaat. Kylmää sen jo sillo tiäsi, et mää pääse mukka, ku mun nappulat pakatti. Linja-autoasemal oli hitsi paljo kaikkii hajui. Mää vähä vauhkoontusi ja haukahdi kerra. Sit Jenni hermostus. Se tuljuutti mua niskaläskeist nii, et silmät meni iha kiaroo. Ja Jenni oli niinku viulu kiäli. Mää ole aina luullu, et viulu o soiti, mut ei se varmaa sit olekka sen kiäle takia. Mikä se o, sitä mää e tiärä. Sitku menti bussii, ni Jenni lupas kuskil joululahjaks munst tehryt kintaat. Just joo ! Mää oli koko matka tosi hianosti. Ihmiset sanosiva Jennil, et ompas rauhalline koira. Kyl mää naurasi ittekseni. Sit Jenni teeskenteli ja rapsutti mua. Kylmää tiäsi, et se oli viäläki se kiäli. Seuraavaks mää tunkesi sen jalkoihi ja seisosi siin koko loppumatka aja. Jenni ihmetteli, et mitä vsrte mää siin seisosi. Eikse muka tajunnu, et mää katteli maisemii. Me jäätii pois kehä ykköse pysäkil. Mun ihmispappa oli tullu meit vasta. Kyl Jenni sit mua kehuski. Mää pääsi siihe Pappa Leijona-autoo takapoksii. Taka-akkunas o semmone merkki, josa o mun kuva ja teksti, et kultanenoutaja kyydis. Mää rakasta autoi. Mummiälest auto o vähä niinku koira. Sil o neljä tassuu. Ne ovvaa ympyräiset ja kumiset. Ne lamput siin eres o niinku silmät. Ihmiset ja mää menevä sen vatta sisäl, ku mennää paikast toisee. Pakoputki hoitaa pylly virkaa. Siält tulee sauhuu. Pappa sanoo aina, et se syä paljo pensaa. Sitä pensaa laitetas kyljest sisäl. Se o varma sit sen suu. Se mikä o auto paras puali o se, et se juaksee sairaa nopeesti, eikä yhtää huahota. Määki häviäisi sil juaksus. Ei mul kukka muu häviäkkä. Sit viäl perjantai-illal menti morjestamaa Oskarii, Iidaa ja Onnii. Ne o mun ihmiskaverei. Huame mää kerro mun lauantaipäiväst.